Hissiseisaus päättyy

Kirjoitan tänne pitkän tauon jälkeen kertoakseni, että menneen kesän hervoton helle opetti minulle muutamia erityisen tärkeitä asioita. Opin, että elämässä on olosuhteita, joille ei voi välttämättä yhtään mitään. Ne voi vain joko hyväksyä tai taistella niitä vastaan. Viisas ihminen tajuaa, milloin taistelu on turhaa energian hukkaa ja milloin vastarinta voi auttaa ratkaisemaan asioita paremmaksi. Sille, joka ei kipua noille suuremman tietoisuuden portaille, on tiedossa mittelö, jossa saattaa jäädä lopulta kakkoseksi ja oivallukset tulevat vasta myöhemmin. Joissain tapauksissa näkee kirkkaasti, mihin kannattaa käyttää ruutiaan ja toisissa tilanteissa ympärillään olevia pystysuoria seiniä raapii sormet verillä pidemmänkin ajan, ennen kuin osaa lopettaa.

Olen aina ollut sitä mieltä, että jokainen on oman onnensa seppä. Viime aikoina olen kuitenkin saanut huomata, että tällainen seppyys (onkohan tuo edes oikea sana?) ei tarkoita läheskään aina sitä, että kovalla työllä ja tahdolla saisi aina tahtonsa läpi. Oman onnensa seppänä oleminen on parhaimmillaan aate, jonka myötä epäsuotuisissakin olosuhteissa pystyy löytämään ne itseä eteenpäin auttavat kultajyvät. Aina, kun saan kuraa naamalle jossain asiassa, en osaa olla fiksu ja ajatella, että näin tämän nyt kuului mennä, vaan mieluummin kitisen siitä, miten epäoikeudenmukaiselta minusta tuntuu. Vasta ajan hiekan valuessa pidempään alan nähdä asioita selvemmin ja voin huokaista helpotuksesta, etten saanutkaan tahtoani läpi silloin, kun sitä eniten toivoin. Voi toki olla, että alitajuntani vain lohduttaa minua ("happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista"), mutta on mukavaa löytää mielenrauha niihin tilanteisiin, kun elämä ei mennytkään suunnitelmien mukaan.

Täytin tämän vuoden maaliskuussa 30 vuotta ja olen miettinyt, miten paljon olen saanut tähän ikään mennessä kokea ja toisaalta miten vähän mistään vielä tiedän. Se on aikamoinen paradoksi! Vaikka järjellä tiedän, että kukaan ei tule täällä koskaan valmiiksi, niin uskon siihen, että ikuinen uteliaisuus ja kunniotus elämää kohtaan pitää meidät oikealla tiellä. Matka oikeisiin kerroksiin jatkuu tässä kummallisessa elämän hississä, jota niin harvoin täysin ymmärrämme.

Pihlajanmarjabalanssi. Joku kerrostalonaapuri oli laittanut muutaman marjan riviin, minä laitoin muutaman lisää, ja tätä jatkui parin päivän ajan. Kivaa, kaunista ja hauskaa yhteisötaidetta!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi opiskeleminen kannattaa?

Jumissa